Elämän paradokseja: Pelon energia

Miten voisitkaan saada haluamasi jos pelko työntää sen pois luotasi?

Rakkaudessa ja elämässä pätee inhimillinen totuus, että kaikki on lopulta väliaikaista.

Uskallammeko siis todella sallia haaveidemme täyttyvän vai elämmekö puolivillaista elämää jottemme vain kokisi menetyksen tuskaa?

Mietitäänpä vaikka syvää rakkautta, kahden ihmisen välistä sidettä ja kykyä sitoutua rakkauteen - mitä syvemmin rakastamme, mitä voimakkaammin antaudumme toisen pideltäväksi - sitä suurempi on menetys, enemmin tai myöhemmin.

Sitä on olla kuolevainen.

Onkin hyvä kirkastaa itselleen, millaista elämää haluaa elää.

Ja samalla opetella päästämään siitä täysin irti. Tämä on erikoinen paradoksi jossa annamme itsemme tuntea halumme täysin ja samaan aikaan päästämme siitä irti.

Omalla matkallani koen, että mitä vahvemmin antaudun omille haluilleni, sitä voimakkaammin vedän unelmiani puoleeni.

Mutta antautuminen vaatii pelon selättämistä - aukinaista sydäntä, joka on valmis tuntemaan.

Se on haavoittuvaisuutta, jossa luotamme itsemme jonkun korkeamman käsiin, elämän itsensä pideltäväksi.

Länsimaisessa kulttuurissa, jonka kasvatus ja opetukset perustuvat mainittavilta osin pelolle ja jonka rakenteet suosivat todellisuuden pakenemista keinolla millä hyvänsä on itsessään radikaali teko opetella luottamaan elämään.

Meitähän on jo sukupolvien ajan opetettu pelkäämään. Meidät on kesytetty hajuttomiksi ja värittömiksi koneiston rattaiksi. Sielumme kipinä naurettu valheeksi ja egon rakenteilla puettu epäpyhään asuun. Vaan aika on kypsä tietoisuuden uudelle nousulle, magian ja alkemian renessanssille, jossa näemme ja hyväksymme itsemme kokonaisina - emme vain fyysisinä olentoina.

Maaginen ajattelu antaa meille turvaa ja merkitystä uskaltaa rakastaa yhä lujemmin ja rohkeammin - eikä meidän tarvitse pelätä hulluutta, sillä voimme myös luottaa järkemme maadoittavaan voimaan.

Elämme harmoniassa ja tasapainossa yhdessä elämän mysteerin kanssa yrittämättä pelosta käsin kontrolloida ulkoisen ja sisäisen luontomme kesyttämätöntä villeyttä.

Ja siitä rakkaudesta käsin me antaudumme unelmoimaan ja rakastamaan, ja kutsumme luoksemme kaiken, mitä haluamme itsellemme antaa.

Syvän rakkauden ja yhteyden kokemuksen, inhimillisen täyttymyksen elämästä.

Rakkaudella, Elsi Valeriana ❤️