Kun epäonnistumisen pelko iskee..

Huomaanko, mikä osa minuuteeni liittyvää tarinaa aktivoituu?

Eckhart Tolle nimeää tämän osan kärsimyskehoksemme. Kärsimyskeho ulottuu niin mieleen kuin ruumiiseen - jakolinja näiden kahden välillä on muutenkin keinotekoinen. Kärsimyskeho on se osa persoonaamme, joka yksinkertaistaa olemuksemme yhdelle tasolle: uhriksi, jota elämä on kohdellut kaltoin ja jolta löytyy kaikki syyt sekä perustelut kärsiä. Kaikista kärsimysminäni vastaväitteitä huolimatta minulla on valta ja vastuu vaikuttaa sisäiseen narratiiviini, eli siihen tarinaan jota itsestäni kerron. Näetkö sinäkin, kuinka ihmiskunta ei osaa käyttää valtaansa vastuullisesti? Meillä on suuri valta vaikuttaa koko planeetan tulevaisuuteen ja kansamme kehitykseen, mutta emme aina osaa käyttää tätä valtaa, sillä emme ota siitä vastuuta. Tämä sama ilmiö toistuu omassa mikrokosmoksessamme, meidän todellisuudessamme, omassa kehossamme ja elämässämme. Kiertelemme ja kaartelemme vastuumme ympärillä, uskaltamatta koskaan astua valtaamme, omaan voimaamme. Mikä meitä estää? Pelko. Pelkomme rakentaa ympärillemme näkymätöntä vankilaa, joka turruttaa aistimme, näivettää intuitiomme ja tukahduttaa elämän janomme.

Alamme rakastaa vankilaamme - antaahan se meille suojan. Mutta palveleeko se meitä enää? Haluammeko elää koko loppuelämämme eksistentaalisessa vankilassa, jossa olemme ulkoisten olosuhteiden uhri? Entäpä, jos vankilan seinät ovatkin vain illuusio? Kuvitellaampa hetki, että olet vankilassa ja saat vieraan, joka tulee kertomaan sinulle, että voit kävellä vankilan seinien läpi - mikä on ensireaktiosi? Mielesi keksii varmasti kaikki mahdolliset keinot selitellä, miksi tämä ei voi olla mahdollista. Mutta entä jos kerrankin toimisit toisin, mielesi ohjelmointeja vastaan ja antautuisit sille järjettömälle ajatukselle, että voit itse vapauttaa itsesi? Mitä hävittävää sinulla on? Etkö haluakin elää täyttä elämää? Tällainen leap of faith, uskon askel, on se henkinen työ, jota elämässä voimme tehdä ja harjoitella. Tietoisuus on se lihas, jota treenaamme. Mitä jos sanoisin, että elämän ei kuulu olla helppoa - eikä vaikeaa. Se on itsessään neutraali konstruktio, jonka tapahtumille inhimillinen mielemme luo merkityksen. Mutta sinä et ole mielesi - olet jotakin paljon suurempaa. Jo se, että pystymme keskustelemaan mielemme rakenteista, kertoo, että me olemme se, joka keskustelee - ja tarkkailee. Läsnäolevan tarkkailijan roolin harjoittaminen ja vahvistaminen onkin voimakkain lääkkeemme mielemme sekä kehomme parantamiseen ja kehittämiseen. Pystytkö olemaan läsnä, kun epäonnistumisen pelko iskee? Miten eri tavoin voit tarkkailla tätä tunnetta kehossasi ja mielessäsi? Sisäinen maailmamme ja suhtautumisemme elämään määrittelee, miten tulkitsemme todellisuutemme. Hyväksyvän läsnäolon harjoittaminen puhdistaa sisäistä maailmaamme ja luo tervettä erillisyyttä mielemme oikkujen ja korkeimman tietoisuutemme, tarkkailijan, välille. Tällainen harjoitus antaa meille voimaa ja työkaluja kohdata elämän eri sävyt juurtuneena siihen syvempään totuuteen, että kaikki on. Kaikki on - ja me pystymme rauhoittamaan itsemme tämän oivalluksen ääreen. Hiljalleen opimme, että pystymme rauhoittumaan vaikka myrskyn keskellä - sisäisen maailmamme ei tarvitse olla ulkoisen maailman vietävissä. Jos vain olemme valmiita uskomaan voimaamme kärsimyksenkin keskellä. Historia on täynnä tarinoita, joissa ihminen on henkisellä työllä kyennyt kääntämään suurenkin kärsimyksen voimaksi, joka muuttaa maailmaa terveempään suuntaan. Tietoisuutta treenaamalla opitaan kanavoimaan elämän energiaamme vaikkapa taiteeseen, tieteeseen, elämän työhön tai ihmissuhteisiin. Niin kliseisiltä kuin menestystarinat voivatkaan kuulostaa, haluan kuitenkin kannustaa sinua tunnustelemaan, miksi emme sallisi oman tarinamme olla sellainen? Voit kysyä itseltäsi tänään: miten minä pelkään onnistua? Entä epäonnistua? Lopulta voit ehkä huomata vastausten samankaltaisuuden.. Sillä lopulta kyse ei ole edes epäonnistumisen pelosta, sillä meidät on ohjelmoitu pelkäämään myös onnistumista. Kyseessä onkin enemminkin nähdyksi tulemisen pelko, pelko nousta varjoista valoon. Sillä, että epäonnistummeko vai onnistummeko, ei lopulta ole niin väliä, sillä pelkomme estää meitä elämästä - ja elämä on yhtä onnistumisen ja epäonnistumisen tanssia - ne tulevat samassa paketissa ja tehtävämme on hyväksyä molemmat osaksi elämää. Kipinä Akatemiassa opettelemme maagisen elämän taitoja ilman odotuksia lopputuloksesta (ja samalla inhimillisesti odottaen ja haluten KAIKEN) - sillä mitä jos onnistuaksemme jossain suuremmassa vaatii se ensiksi epäonnistumista jollain toisella saralla? Rakkaudella, Elsi Valeriana